Tervetuloa Taustani-sivulle
Tällä sivulla kerron sinulle kuka olen, mistä tulen ja mitä asioita pidän tärkeinä elämässäni. Haluan jakaa kanssasi paitsi tarinani, myös ne pienet arjen ilot, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin.
Hieman minusta
Olen Annie, 41 vuotias ja asun Turussa rakkaan perheeni kanssa. Luonteeltani olen iloinen ja ystävällinen. Perheeseeni kuuluu nigerialainen mieheni, sekä meidän kuusi vuotias tyttäremme. Mieheni on asunut Suomessa jo 17 vuotta.
Olen kotoisin Jyväskylästä jossa vanhempani, isoveljeni ja kaksoissiskoni vielä nykyäänkin asuvat.
Sain idean perustaa oman blogisivuston ja se into kasvoi. Haluan blogissani tuoda esille sairastamaani touretten oireyhtymää sekä muita sen liitännäissairauksia. Toivon että blogini kautta muut voisivat saada jonkinlaista vertaistukea sekä inspiraatiota arjen pieniin kokemuksiin, kuten hyvään ruoan valmistamiseen. Jaankin blogissani erilaisia rakastamiani reseptejä.
Ammatiltani olen elintarviketyöntekijä ja elämäni aikana olen työskennellyt eri keittiöissä kuten koulujen - ja päiväkodin. Viime vuosina olen työskennellyt henkilökohtaisena avustajana. Valitettavasti henkiset voimavarani eivät ole riittäneet enään työelämään.
Toivon että viihdyt blogini parissa!
Rakkaudella Annie