Terveysmatkani : Toivoa ja vertaistukea

 

Nykyään monenlaiset terveyshaasteet ovat valitettavasti osa monien arkipäivää. Tällä sivulla haluan jakaa omaa sairauttani ja kokemuksiani avoimesti ja toivon, että se voi tuoda vertaistukea juuri sinulle ja lohtua, että toivoa on olemassa.

 

Jaan kokemuksiani avoimesti

Tämä sivu on minulle tärkeä, koska olen kärsinyt näistä mielenhaasteista melkein koko elämäni ja se on vaikuttanut jokaiseen päivääni. Toivon, että tämä voi antaa tukea muille, että et ole ainut, joka kokee niin, ja että toivoa on aina olemassa.

 

Minulla on diagnosoitu Touretten oireyhtymä, ADD (keskittymishäiriö), masennus sekä sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuus. Nämä diagnoosit saatiin vasta aikuisena, kun olin hieman yli 20-vuotias.

 

Touretten oireyhtymä

 Nykimisoireeni alkoivat noin seitsemän vuotiaana. Silloin ilmenivät tic-oireet, erityisesti kasvojen alueella. Muistan elävästi hetken, jolloin oireet alkoivat. Olin koulun kanssa katsomassa Pekka Töpöhäntä -teatteriesitystä ensimmäisellä luokalla, ja keskittyminen esitykseen oli vaikeaa, kun nykimiset alkoivat yllättäen. Se oli hämmentävää, enkä voinut sille mitään. Isäni, joka oli myös mukana, ihmetteli kotona äidilleni, miksi nyin niin voimakkaasti silmilläni. Nykiminen jatkui silmien alueella ja levisi myöhemmin suun ja poskien alueelle. Oireet pahenivat kasvaessani, ja niska- ja hartiaseudun nykimiset tulivat mukaan. Myös äänelliset tic-oireet alkoivat olla osa elämääni. Muuten nykimiset eivät häirinneet minua liikaa, vaikka välillä väsyinkin ticcaamiseen. Eivätkä tic oireet olleet niin voimakkaita, että vanhempani olisivat huolestuneet.

 

*Nykyään, kun sopiva lääke löytyi*

Nykyään tic-oireet ovat huomattavasti vähentyneet, erään lääkkeen ansiosta, joka on auttanut oireisiini. On tärkeää muistaa, että jokainen on yksilö, ja erilaiset hoidot sekä lääkkeet vaikuttavat eri tavoin. Huomasin, että kun olen yrittänyt lopettaa lääkkeen, oireet ovat palanneet voimakkaina ja häiritsevinä. Esimerkiksi olen joutunut puristamaan hampaitani yhteen ja narskuttelemaan niitä taukoamatta, mikä on vienyt paljon voimia. Päivän päätteeksi olen usein täysin uupunut ja odotan vain, milloin nukahdan, jotta voisin olla ticcaamatta. Olen kuitenkin iloinen, että olen löytänyt lääkkeen, joka auttaa ainakin pahimpiin oireisiin.

ADD, keskittymishäiriö

ADD-oireeni alkoivat lapsuudessani. Muistan olleeni melko vilkas noin 9-12-vuotiaana. Olin innostunut asioista, täynnä energiaa ja impulsiivinen, mutta onneksi olin myös onnellinen lapsi ihanan perheeni ansiosta.

 

OCD, pakkotoiminnat ja -ajatukset

Muistan, kun pakkotoiminnat alkoivat olla osa elämääni. Ollessani noin 12-vuotias, nukahtaminen oli vaikeaa, vaikka äitini luki meille joka ilta kirjaa. Tämä tapa, joka alkoi rauhoittavana rituaalina, muuttui vähitellen pakko toiminnaksi. Se jatkui ehkä vuoden tai enemmän, ja tunsin, että tämä oli nyt tapa, joka meni vähän yli, sillä olin kuitenkin jo 12-13-vuotias. Myöhemmin, noin 19-vuotiaana, minulle iski erilaiset sairauden pelot, ja ramppasin vuosia lääkärissä erilaisten vakavien sairauksien pelossa, erityisesti syövän. Nämä pelot olivat hyvin todellisia, ja pelkäsin aina pahinta. Onneksi lääkärikäynneillä ei koskaan löytynyt mitään vakavaa. Kuitenkin aina, kun löysin kehostani jotain, kuten patin, syntyi uusi pelko. Myöhemmin pakkoajatukset alkoivat korostua, ja niiden myötä sairastuin vakavaan masennukseen. Kerron tästä lisää myöhemmin.

Nykyään pakkotoiminnot ja -ajatukset ovat edelleen läsnä, mutta olen kuitenkin saanut apua erityisesti pakkoajatuksiini ymmärtämällä, että ne ovat vain ajatuksia, jotka kulkevat ohi kuin pilvet taivaalla.

 

Masennus ja mielialan heitteleminen

Sairastuin vakavaan masennukseen ollessani 22-vuotias vuonna 2007. Masennus puhkesi pahoista pakkoajatuksista. Minulle kehittyi pelkotiloja ja pakkoajatuksia, ja kamppailin näiden tunteiden kanssa vuosia. Lepo ja rukous auttoivat minua jaksamaan niin, etten luovuttanut. Pahimmillaan masennus johti siihen, etten syönyt, itkin koko ajan ja analysoin pakkoajatuksiani. Pelkäsin ja halusin vain kuolla. Lopulta oloni alkoi pikkuhiljaa kohentua, kun sain lääkehoitoa, terapiaa ja erityisesti ystävieni tuki oli ehdottoman tärkeää.

Vuosien varrella olen käynyt eri terapioissa ja saanut hoitoa, mikä on auttanut minua jaksamaan eteenpäin. Vaikka mikään erityinen neuvo ei ole jäänyt mieleeni terapiasta, ne ovat aina tarjonneet tukea ja turvaa elämässäni. Perheeni on ollut tärkeä tuki vaikeina aikoina. Olen kärsinyt pitkään itkukohtauksista, jolloin tunnen sietämätöntä alakuloa ja toivottomuutta, joka vain pahenee ja purkautuu itkuun. Itku auttaa välillä, mutta ei aina, ja välillä olen joutunut ottamaan rauhoittavaa lääkettä. Onneksi paha olo kuitenkin lopulta menee aina ohi. 

Sosiaaliset tilanteet ovat aina olleet minulle kuormittavia, vaikka ystävieni merkitys on valtava. Traumoista, jotka johtuvat koulukiusaamisesta, on kehittynyt negatiivisia ajatusmalleja, ja usein tunnen itseni arvottomaksi ja huonoksi. Erityisesti suurissa ihmisjoukoissa koen, että olen kaikkien katseiden kohteena ja että jokainen seuraa, mitä teen. Tämä on ollut minulle ylivoimaista, ja ajoittain olen alkanut vältellä sosiaalisia tilanteita. Joskus menen ystävieni kanssa kahvilaan, mutta hetken kuluttua tarvitsen omaa rauhaa, jotta voin toipua kuormittavasta tilanteesta. Rakastan ystäviäni, ja he ovat aina tukeneet, lohduttaneet ja ymmärtäneet sairauttani. Kiitos siitä! ❤️❤️❤️

 

Nykyinen tila*

Olen saanut suurta apua nykyisestä lääkehoidostani. Masennus on lieventynyt , ja voin jopa nauttia päivistäni ja hetkistä. Olen tästä erittäin kiitollinen ❤️. Tietenkin päivät vaihtelevat, ja joku päivä voi olla huonompi, niin kun meillä kaikilla, mutta olen iloinen, että nykyään koen enemmän hyviä hetkiä!

 Mottoni on kuitenkin, että päivä kerrallaan on mahdollista edetä, ja että parempia hetkiä tulee vielä. Läheiset voivat myös tarjota tukea, joka auttaa jaksamaan. Erilaiset aktiviteetit ja elämykset perheen ja ystävien kanssa auttavat meitä eteenpäin. 💐 Voimme voida paremmin, kun löydämme oikeanlaisen hoidon, saamme tukea läheisiltämme ja nautimme luonnosta tai muista meille mieluisista asioista.

Toivottavasti löydät vertaistukea, jos kamppailet samanlaisten haasteiden kanssa.

 

Rakkaudella, Annie

 

 

Läheisten tuki ja arjen ilot

Läheisten tuki ja arjen pienet toiminnot auttavat jaksamaan. Vaikka voi olla vaikeaa, niin pian tulee taas parempi hetki. Itke, lepää ja rauhoitu. Kerro läheisillesi tunteistasi avoimesti ja ole heidän lähellä kun sinulla on vaikeaa. He auttavat sinua jaksamaan. 

 

 

Pienet teot, suuret vaikutukset

Arjen pienet toiminnot, kuten kevyt siivous kotona, vaikka vain pienen osan, kun siihen on voimia, niin voivat antaa sitä iloa elämään, kun jotain saa myös tehtyä. Pienet elämykset arjessa, kuten rauhallinen kävely metsässä, museossa tai kirjastossa kiertely, tai ihan vain lököily auringonpaisteessa aurinkotuolissa, voivat auttaa sinua tekemään edes hiukan, tai vain pysähtymään hetkeen, vaikka sinulla on vaikeaa.