Hei kaikille! Ja Ihanaa perjantaita !
Viikonloppu edessä😍 . Saa nukkua taas vähän pidempään eikä tarvitse viedä lasta kouluun. Hyvin meni koulu viikko taas ja heillä oli ensimmäinen koe viikolla, matematiikasta. Tänään oli koululla avoimien ovien päivä, ja vanhemmat sai tulla luokkaan seuraamaan tuntia. 😊 Oli kiva nähdä miten tunti sujui, harjoittelivat kirjoittaa tavuja ja tarkastettiin läksyt.
Olen lisännyt Ympäri maailmaa osioon rakastamani kohteen jossa olemme lomailleet kaksi kertaa ; nimittäin Kyproksen. Sivulla kerron suosittelemiani nähtävyyksiä ja paikkoja joissa olemme käyneet ja suosittelen kokemaan ne. Eräs paikka on Ayia Napan veistospuisto tai Kyproksen suurin huvipuisto Ayia Napassa. Jaan myös sivun alhaalla muutaman matkakuvamme, vuodelta 2012 sekä 2025. Kypros on mahtava lomakohde, ja lämpöä siellä riittää pitkälle syksyyn.
Tänään tein meidän vapaaehtoistyötä. Teimme äsken tytön kanssa myös perjantai pizzat, tällä kertaa valmispohjasta. Kinkku tonnikala aurajuusto 😋
Mitä ruokaa sinä meinaat valmistaa viikonloppuna tai onko jotain kivaa tekemistä mitä aiot tehdä?
Seuraavassa joitain kuvia viikolta. 😊
Lapsen haku koulusta ja kaunis ruska
Tehtiin pizzat viikonlopulle😊😋
Lisää kommentti
Kommentit